Sarvingin muinaisjärvi

1700-luvun puolivälin tienoilla maatalous oli joutunut vaiheeseen, jossa kaskikierto oli nopeutunut siinä määrin, että maaperän tuottokyky alkoi osoittaa heikkenemisen merkkejä. Tämä joudutti osaltaan siirtymistä peltoviljelyyn. Kun siihen saakka käytössä olleet luonnonniityt eivät kyenneet lisääntyvää tarvetta tyydyttämään, katseet kääntyivät alavarantaisiin lampiin ja järviin, joiden vedenpintaa alentamalla toivottiin saatavan uusia niittymaita rehuntuotantoon.

Järvenlaskutoiminnan käynnistymiseen maassamme vaikutti myös valtiovallan uudisraivauksia tukevat toimenpiteet. Ratkaiseva merkitys oli v. 1740 annetulla suoasetuksella, jossa vakuutettiin soille ja muille ”hyödyttömille” maille raivatuille tiluksille verovapaus, perintötiloilla ”ikuisiksi ajoiksi”.

Ensimmäinen järven lasketus maassamme  tunnetaan Enon Sarvingista. Kylän keskellä sijaitsi aikoinaan järvi, jonka pinta lainehti 112m merenpinnan yläpuolella.

Vuonna 1741 talollinen Lauri Nuutinen ehdotti kyläläisille tämän Alimmaisen Sarvinginjärven laskemista kaivamalla kanava sen ja Jakojärven välisen harjuselänteen poikki. Kaivutyöt aloitettiin samana kesänä, mutta jo syksyllä muut kyläläiset luopuivat hankkeesta ja urakka jäi Nuutisen perhekunnan suoritettavaksi. Vuoden 1743 syyskuuhun mennessä he olivat kaivaneet lapiolla keskimäärin 10 m:n levyistä ja 5 m:n syvyistä kanavaa lähes 70 metrin pituudelta ja saman kuun lopulla he puhkaisivat viimeisenkin järviä erottavan kannaksen. Seurauksena oli vesimassojen raju purkautuminen, joka vei mennessään maakaistaleita puineen ja pensaineen. Laskukanava laajeni mittasuhteiltaan moninkertaiseksi ja alempana sijaitseva järvi täyttyi lähes kokonaan purkaustuotteista. Entinen lasku-uoma kuivui ja Alimmaisesta Sarvinginjärvestä jäi jäljelle vain mutainen joki (Pohjanjoki) sekä muutamia lampia alemman osan harjupainanteisiin.

Vuosia kestäneen kiistelyn jälkeen Nuutinen sai syntyneen vesijättömaan kokonaan omistukseensa ja lisäksi huomattavan rahapalkkion yritteliäisyydestä. Tämän jälkeen hänestä tuli eräänlainen ”järvenlaskuinnovaattori”, joka kierteli maakuntaa etsien sopivia järviä ja soita kuivattavaksi. Vuoteen 1757 mennessä hänen kerrotaan laskeneen yhteensä 15 järveä ja lampea Pohjois-Karjalassa.